Ammattikorkeakoululain muuttaminen etenee hallituksen esityksenä eduskuntaan. Lakiin halutaan ylempien amk-tutkintojen lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille sekä ylläpitäjän vallan lisääminen henkilöstöasioissa.
Hallituksen esitys ylempien amk-tutkintojen maksukokeilusta kattaa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat, jotka osallistuvat erikseen päätettäviin koulutusohjelmiin. Edellytyksenä on myös apurahajärjestelmä, jolla tuetaan vähävaraisten opiskelijoiden opintoja.
Ensi vuoden alussa voimaan tulevassa laissa vahvistetaan esityksen mukaan ammattikorkeakoulujen ylläpitäjän valtaa. Ylläpitäjälle ollaan antamassa rehtorin valinnan lisäksi myös vararehtoreiden ja muun ylimmän johdon nimittäminen.
Opiskelijat eri linjoilla
Amk-opiskelijoita edustava SAMOK asettui lokakuussa annetussa lausunnossaan kielteiselle kannalle sekä lukukausimaksukokeilun että nimitysvallan laajentamisen suhteen. Liiton mielestä rehtorin valinta pitäisi siirtää ammattikorkeakoulun hallituksen tehtäväksi.
Maksukokeiluun SAMOK haluaa selkeät pelisäännöt. Liiton mukaan se ei saisi johtaa suomalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin.
Lakiesityksessä ammattikorkeakouluille ehdotetaan myös maahanmuuttajille suunnattua amk-opintoihin valmentavaa maksutonta koulutusta. Lisäksi amk-tutkintojen ja ylempien amk-tutkintojen asemaa tutkintojärjestelmässä halutaan selkeyttää. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon on tarkoitus tuottaa sama kelpoisuus kuin yliopistossa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto. ¤ NMP