Äänestysprosentti laski tuntuvasti

10.11.2009

Viime yönä päättyneen edustajistovaalin äänestysprosentti romahti yli kolmestakymmenestä hieman yli 17,35  prosenttiin. Suurin häviäjä vaalissa oli tekniikan opiskelijoiden vaaliliitto. Parhaiten pärjäsivät Unissäkävelijät eli sosiaali- ja terveysalan opiskelijat sekä uudet listat.

Edustajistovaalin äänikuningas oli Veli-Matti Korhonen 29 äänellä. Seuraavaksi eniten ääniä saivat Faisal Zia (26), Jouni Korhonen (26) ja Susanna Nevanperä (26).

Vaalin voittaja oli sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista koottu Unissakävelijät-vaaliliitto, joka sai seitsemän paikkaa edellisen kuuden sijaan sekä roiman kasan varapaikkoja. Varsinaiksi valittiin Veli-Matti KorhonenSusanna Nevanperä, Jari-Pekka Kanniainen, Johanna Vuonnala, Nina TyniJenny KemppainenLiisa Karvonen ja varalle Henri MäättäJussi ErvastiTiina Korhonen ja Jarkko Luusua.

Kanniainen on toiminut menneen vuoden OSAKOn hallituksessa ja Tyni, Karvonen ja Luusua edustajiston jäseninä.

Punavihreä vaaliliitto piti kaksi varsinaista paikkaansa ja vaaliliitosta varsinaiksi valittiin Riikka Säärelä ja Pekka Leviäkangas, joka jatkaa toiselle kaudelleen. Varalle pääsivät kaikki loput vaaliliiton ehdokkaat Eliisa AlataloOlli Kohonen ja Markus Koivumaa.

Oulun demariopiskelijoista edustajistoon valittiin Mirva Saarelainen ja varoille Miikka-Aukusti Heiskanen ja
Heidi Matkaselkä, joka on toiminut menneen kauden edustajistossa liiketalouden opiskelijoiden riveissä. Oulun demariopiskelijat olivat ensimmäistä kertaa ehdolla OSAKOn edustajistovaalissa.

Raahen vaaliliitto piti kaksi paikkaansa ja varsinaisiksi valittiin toistamiseen Jouni Korhonen ja menneen vuoden opiskelijakunnan varapuheenjohtajana toiminut Päivi Iivonen. Varasijalle valittiin Tuomo Ojala.

Hyvä tekniikka vaaliliitto otti reilusti takkiin. Kymmenen paikan sijaan vaaliliitto sai vain kuusi paikkaa. Edaattoreiksi valittiin Niko KvistKimmo HonkaniemiJonna HervaOssi HakalaToni ParkkinenTiina Meriläinen ja varaedaattoreiksi Timo PietiHeikki MertaniemiJuha JämsäMika FiskariOlli JarvaJiri Lapinoja ja Markus Mäkitalo. Parkkinen ja Herva jatkoivat varsinaisina edustajiston jäseninä toiselle kaudelleen.

Keskustaopiskelijoista läpi menivät liiketalouden yksikössä ehdolla ollut nykyinen edaattori Henri Tahkola ja varalle nykyinen hallituksen jäsen Maija Tahkola. Keskustalaisista tekniikan opiskelijoista läpi meni istuva puheenjohtaja Matias Ojalehto ja varsinaisen paikkansa jälleen lunastanut Vesa-Pekka Arola. Varalle valittiin Sami Ristiluoma ja Heikki Kaisto sekä Juho Tyni.

Tradenomiopiskelijoiden vaaliliitosta läpi menivät Juho Jormanainen ja Heikki Holma. Varalle valittiin Raymona Dzybenko, Piia Juntunen ja nykyinen OSAKOn hallituksen varapuheenjohtaja Konsta Ryhänen.

Kokoomusopiskelijoiden vaaliliitto sai yhden varsinaisen ja yhden varapaikan. Edustajistoon valittiin Laura Tuhkala ja varalle Mikko Vieltojärvi.

Yllätyksenä edusatajistoon valittiin myös vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuulumatton ehdokas Faisal Zia.

Ehdokkaina olleet OSAKOn nykyhallituksen puheenjohtaja Jyrki Mäkitalo sekä hallituksen jäsenet Suvi Lukkarila ja Jonna Taivaloja jäivät edustajiston ulkopuolelle. He olivat keskustan vaalirenkaan ehdokkaita.

Edustajisto on opiskelijakunnan ylin päättävä elin. Uusi edustajisto valitsee opiskelijakunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä kuusihenkisen hallituksen järjestäytymiskokouksessaan. Äänestys käytiin ensimmäistä kertaa kokonaan sähköisesti.

Elina Aronen-Raappana

Jätä kommentti / Leave a comment