Ekkö sää Hente ole vieläkään valmistunut. Siirtysit jo aikusten töihin. Muistelen että joskus opiskelijakunnan pudjettia käsiteltäessä pelkäsit että muutama koulutusalajärjestö kaatuu jos silloista linjaa jatketaan. Nyt SOTE ry tuntuu kaatuneen. Se taisi olla myös sinun veikkauksesi ensimmäiseksi. Vieläkö Raahen KAJ on pystyssä? Tekniikallahan silloin puhuttiin liiketoiminnan laajentamisesta, miten lie onnistunut. Ainakin sivut oli uusiutuneet ja hienot.

Mutta nyt jos lähtis lounaalle. Tsemppiä opiskelijakunnan väelle.

Edellinen kirjoitus keräsi enemmän palautetta henkilökohtaiseen sähköpostiini kuin tälle sivulle. Yksi tarkkasilmäinen lukija pyysi minua jatkamaan artikkeliani niistä muista välikysymykseen liittyvistä epäkohdista joihin ensimmäisessä kirjoituksessani viittaan. Yleisön pyynnöstä nyt jatkoa.

“Herää kysymys näkyykö päätöksessä se, että OSAKOn hallituksen enemmistö on sitoutuneita keskustalaisia, jotka ovat itsekin ehdolla seuraavissa edustajistovaaleissa, vihjaa Unissakävelijöiden Jarkko Luusua.”

Tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet valtakunnallisissa medioissa käytävän puolueiden ja ehdokkaiden rahoitukseen liittyvän keskustelun keskittyneen siihen kuka on rahoittanut
ketä. Sen sijaan missään ei ole käsitellyt sitä mitkä kaikki tahot ovat jättäneet rahoittamatta mitäkin kampanjaa. Se olisikin hauska muutos kirjoitteluun ja aiheitakin riittäisi maailman tappiin saakka, isoilla otsikoilla kauhisteltaisiin “Melontaseura
ei tukenut pääministerin kampanjaa!”

Edellä oleva satiiri osoittanee Luusuan siteerauksen asiasisällön ohuuden. Tämän ovat varmasti tienneet myös välikysymyksen laatijat, sillä aihetta ei ole nostettu varsinaiseen välikysymys tekstiin vaan se on ainoastaan julkisuushakuisesti nostettu
tiedotteessa Luusuan siteeraukseksi. Toinen näkökulma joka osoittaa argumentin heikkouden ja tarkoitushakuisuuden on tarkastella hallituksen kokoonpanoa ja heidän ehdokkuuksiaan.
Tosiasia on että kaikki hallituksen jäsenet ovat ehdolla, yhteensä neljällä eri vaalilistalla. Jos katsottaisiin että kilpailevilla listoilla olevat ehdokkaat ovat esteellisiä rahoituksen käsittelyssä, ei yksikään hallituksen jäsenistä sitä voisi päätöksentekoon osallistua. Rahoja ei täten myöskään voitaisi myöntää. Erikoista eikö totta?

Kuitenkin tulkintani mukaan projektiavustuksien käsittelyssä on tapahtunut yksi hallinnollinen virhe. Hallitus myönsi PuVi:n toimintaryhmälle rahoitusta ja hallituksen jäsen Jari-Pekka Kanniainen osallistui asian käsittelyyn. Kanniainen ei itse ole
vihreiden ja vasemmistoliittolaisten muodostaman PuVi:n ehdokkas. Sen sijaan hän on ehdolla sosiaali- ja terveysalan Unissakävelijöiden listalla. Unissakävelijät ovat samassa vaalirenkaassa PuVi:n kanssa ja täten heitä kohdellaan vaalien ääntenlaskennassa kuin yhtä liittoa. Esteellisyyden ehdot siis täyttyvät selkeästi. Tässä on jo todellinen peruste hallituksen epäluottamusäänestykselle, jos niin tahdotaan toimia.

Opiskelijakunnan projektiavustuksien käyttö on aiemminkin johtanut vaikeuksiin. PuVi:n nykyisen edustajan Alatalon toimiessa hallituksen puheenjohtajana oli hän myöntämässä
rahoitusta silloiselle vaalirenkaalleen. Silloin asiaa ei haluttu viedä
luottamusäänestykseen, vaikka esteellisyyden perusteet silloinkin selkeästi täyttyivät. Hallitus käsitteli asian uudelleen ja esteelliset henkilöt eivät osallistuneet päätöksen tekoon, rehellinen ja huomattavasti vähemmän draamahakuinen toimintatapa.

Niin kuin kokemus on opettanut, projektirahoituksen käyttö sisäisten vaalien rahoitukseen sisältää merkittävän riskin hallinnollisiin virheisiin ja väärinkäytöksiin. Tässä tilanteessa olisikin ehkä rakentavinta miettiä miten rahoitusta pitäisi muuttaa jotta vastaavilta kriiseiltä säästyttäisiin. Oma esitykseni on seuraava.

Projektirahoituksen käyttäminen opiskelijakunnan sisäisten vaalien kampanjointiin lopetetaan. Vaalirahoitukseen ja edustajiston ryhmien toimintaan rakennetaan erillinen
rahoituksen muoto. Mallia voisi ottaa vaikkapa valtion puoluetuesta. Tässä järjestelmässä budjettiin päätetään kokonaissumma joka jakautuu puolueille sen mukaan, montako edustajaa heillä on eduskunnassa. Äänestäjät siis päättävät kunkin puolueen osuuden kokonaispotista. Järjestelmän huono puoli on se että ainoastaan edellisissä vaaleissa kannatusta saaneet ryhmät saavat rahoitusta, hyvä puoli vuorostaan on selkeys ja yksinkertaisuus.

Heikki Kaisto
Osako ry:n varapuheenjohtaja vuonna 2003
Osako ry:n puheenjohtaja vuonna 2004
Julkisoikeudellisen opiskelijakunnan puheenjohtaja vuonna 2005
Samokin puheenjohtaja vuonna 2006
OTE ry:n puheenjohtaja vuonna 2007
Edustajiston jäsen 2008-2009
Samokin opiskelijakuntien taloutta käsittelevän asiantuntija ryhmän jäsen 2009

Ps. Vaikkakaan välikysyjien mielestä perusteeksi ei käy, ettei edellisenä vuonna saaduista avustuksista ole toimitettu selvitystä, niin minusta tämä on täysin relevantti kysymys. Hallitushan ei voi tietää miten ja mihin rahoitusta on käytetty jos selvitystä ei ole toimitettu. Tuen ehdot määrittävät saajan velvollisuudeksi toimittaa selvityksen käytetyistä varoista, ei hallituksen velvollisuudeksi sitä anella. Kaupungin nuorisojärjestöille myöntämää tuki peritään takaisin jos määräpäivään mennessä ei selvitystä kuulu. Vastaavaa käytäntöä voisi väärinkäytöksien ehkäisemiseksi meilläkin
harkita.

Kun lukee kommenttisi niin huomaa kyllä heti että mies tietää mistä puhuu.

“- OSAKOn myöntämät “puoluetuet” koulutusalajärjestöille asettavat eri yksiköissä ja eri tavoin toimivat opiskelijatoimintaryhmät eriarvoiseen asemaan, väittää punavihreiden opiskelijoiden edustaja Eliisa Alatalo”

Joko Alatalon edellä oleva väite on tarkoituksellisesti harhaanjohtava tai hän ei runsaasta kokemuksestaan huolimatta ymmärrä koulutusalajärjestöjen ja opiskelijakunnan välisen yhteistyön tarkoitusta. Nykyisellä toimintatavalla on paitsi juurensa historiassa, niin myös äärimmäisen vakuuttavat käytännön perustelut. En aio puuttua tässä kirjoituksessani muihin tiedotteen ja välikysymyksen epäkohtiin, mutta haluan selventää lukijoille artikkelissa kyseenalaistetun koulutusalajärjestöjen rahoituksen taustaa ja tarkoitusta.

Ammattikorkeakouluja luotaessa ei niihin lailla asetettu opiskelijakuntia vaan nykyiset julkisoikeudelliset opiskelijakunnat ovat syntyneet vasta ammattikorkeakoululain myöhempien päivityksien yhteydessä. Ammattikorkeakoulut muodostettiin vanhojen opistoasteen oppilaitosten pohjalta ja useimmissa toimi tuohon aikaan omat oppilasyhdistyksensä. Nämä ovat pitkälti samoja yhdistyksiä jotka nykyään toimivat ammattikorkeakoulun yksiköissä koulutusalajärjestöinä.

Jo pian ammattikorkeakoulun muodostamisen jälkeen koulutusalajärjestöt huomasivat että niistä yksikään ei ole kyllin laajapohjainen ja vaikutusvaltainen edustaakseen kaikkia opiskelijoita. Siksi koulutusalajärjestöt perustivat yhteistyöelimen josta myöhemmin muodostui opiskelijakunta. Opiskelijakunta oli pitkään liittomuotoinen. Tämä tarkoittaa sitä että opiskelijat liittyivät koulutusalajärjestöönsä ja koulutusalajärjestöt olivat jäseninä opiskelijakunnassa. Opiskelija maksoi siis jäsenmaksunsa koulutusalajärjestölle, joka tilitti siitä osan opiskelijakunnalle.

Koulutusalajärjestöjen jäsenmaksut olivat tuolloin keskenään erisuuruiset. Käytännössä opiskelija joutui maksamaan riippuen koulutusalastaan erisuuruisen summan saadakseen jäsenkortin. Lisäksi osassa yksiköistä oli mahdollista maksaa kerralla monen vuoden jäsenyydet ja ainakin yhdessä yksikössä piti liittyä erikseen opiskelijakuntaan ja koulutusalajärjestöön. Tämä aiheutti runsaasti sekaannuksia ja siksi opiskelijakunta pyrki luomaan yhteistä jäsenhinnoittelua ja jäsenyyskäytäntöä. Kaikki järjestöt eivät lähteneet heti matkaan yhteiseen hinnoitteluun, mutta muutaman vuoden hyvien kokemusten jälkeen viimeisetkin lähtivät matkaan. Seurauksen opiskelijakunnan viestintä tehostui ja jäsenmäärä lähti kasvuun.

Järjestelmässä oli kuitenkin pieniä ongelmia. Opiskelijakunnan kassa oli välillä tyhjääkin tyhjempi, kun jokin koulutusalajärjestöistä jätti jäsenmaksunsa maksamatta. Lisäksi opiskelijakunnan edustajisto valittiin koulutusalajärjestöjen toimesta ja opiskelijoiden oli vaikea vaikuttaa opiskelijakunnan toimintaan. Toiminnasta haluttiin demokraattisempaa. Alussa vaihtoehtoja oli muutamia. Vaali olisi voitu järjestää myös liittovaalina jolloin opiskelija voisi äänestää, mutta jäsenenä hän olisi edelleen ollut vain koulutusalajärjestössään. Myös vaalipiirimallia pohdittiin, tällöin opiskelija olisi voinut äänestää ketkä edustavat tekniikan yksikköä ja valittavien määrä olisi perustunut koulutusalajärjetön jäsenistön suhteelliseen osuuteen.

Pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyttiin kuitenkin malliin jossa opiskelija yhdellä kaavakkeella liittyy molempiin järjestöihin. Jäsenmaksut maksetaan kaikki opiskelijakunnan tilille ja siitä erotetaan koulutusalajärjestölle osuus. Molemmat jäsenmaksut siis maksettiin edelleen yhdessä, mutta siitä osa palautettiin koulutusalajärjestölle. Periaate on sama kuin aiemminkin, mutta tilityksien suunta vain vaihtui. Myöhemmin on luotu elementtejä joilla voidaan tunnistaa koulutusalajärjestöjen toiminnan ja palvelujen eroja, mutta periaate nojaa edelleen vahvasti opiskelijoiden järjestäytymiseen.

Koulutusalajärjestöjen saama rahoitus on siis historiallisesti katsoen niiden jäsenmaksutuloa joka määräytyy sen perusteella kuinka monet opiskelijat liittyvät yksikössä jäseneksi. Sillä ei ole suoranaista tekemistä koulutusalakohtaisten listojen vaalitoiminnan kanssa. Se ei esimerkiksi määräydy sen perusteella minkä kokoisen kannatuksen kyseiseltä koulutusalalta koottu ehdokaslista vaaleissa saa.

On mielenkiintoista havainnoida kuinka opiskelijakunnan ja koulutusalajärjestöjen välisen rahaliikenteen suunnan muuttaminen on vaikuttanut toimijoiden suhtautumista asiaan. Alussa kun opiskelijakunta sai rahansa koulutusalajärjestöiltä, myhäilivät pienempien järjestöjen edustajat sitä kuinka isommat järjestöt maksat leijonan osan opiskelijakunnan kuluista. Kun kassavirran suunta muuttui, alkoivat pienemmät järjestöt kyräillä isompia ja pitivät sitä epäreiluna kuinka ison osan ne saavat yhteisistä jäsenmaksutuloista.

Ero oli silmiinpistävä ja humoristinen ottaen huomioon että varojen jaon periaate ja suhde pysyi identtisenä. Erityisen voimakkaana tämä katkeruus eli pienen kulttuurin opiskelijoiden järjestön suhtautumisessa ammattikorkeakoulun isoimman koulutusalajärjestön, tekniikan opiskelijoiden OTE:n, saamaan rahoitukseen. Tämä mentaliteetti eli voimakkaana vielä silloin kun Alatalo aloitti toimintansa opiskelijakunnassa. Voin vain spekuloida onko tällä katkeruudella osuutta hänen nykyiseen koulutusalajärjestövastaisuuteensa.

Mainitsin kommenttini alussa että rahoituksella ja yhteistyöllä on paitsi historiallinen tausta, niin myös kivenkovat käytännön perustelut. Opiskelijakunnan ja koulusalajärjestöjen välinen strateginen ja taloudellinen yhteistyö, niin sanottu ”Oulun malli”, on tuottanut kiistattomia tuloksia. Osakolla on muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin verrattuna erittäin hyvä jäsenprosentti. Järjestelmän selkeys mahdollistaa tehokkaan viestinnän ja markkinoinnin. Yksi liittyminen ja yksi jäsenmaksu tekee jäsenyyden hankkimisesta opiskelijalle selkeää ja helppoa. Lisäksi näin mahdollistetaan opiskelijan mahdollisuudet vaikuttaa molempien sekä opiskelijakunnan että koulutusalajärjestön päätöksentekoon. Korkea jäseneksi liittymisen aste tuo myös opiskelijakunnan talouteen vakautta joka on mahdollistanut edunvalvonnan resurssien kasvattamisen.

Olen pahoillani jos unissakävelijät kokevat tulleensa kaltoin kohdelluksi projektiavustuksista päätettäessä. Toivon kuitenkin että kaksi selkeästi erillistä asiaa käsiteltäisiin erillisinä kysymyksinä. On totta että osa koulutusalajärjestöistä tukee varoistaan omalta alaltaan koottavaa vaalilistaa ja valitun edustajistoryhmän toimintaa. Koulutusalajärjestöillä on myös muuta taloudellista toimintaa ja voidaan katsoa että ne saattavat rahoittaa vaalitoimintaa vaikkapa haalarihankinnan voitoista. Vaikka katsottaisiin että ne tukevat vaalilistojaan jäsentuloista saamallaan osalla, niin täytyy todeta että se on niiden yksiselitteinen oikeus ja toteuttaa hyvin yhdistyksien tarkoitusta jäsentensä edunvalvojana. Osakolta tuleva jäsenmaksun osuus on hallinnollisista järjestelyistä ja byrokratiasta huolimatta koulutusalajärjestöjen jäsentuloa ja kaikki muut väitteet ovat historiatonta jupinaa.

Toivon että kirjoitukseni antaa asianosaisille päättäjille ymmärrystä erottaa kaksi opiskelijakunnan talouden elementtiä toisistaan.

Heikki Kaisto
edustajiston jäsen
Osako ry:n varapuheenjohtaja vuonna 2003
Osako ry:n puheenjohtaja vuonna 2004
Julkisoikeudellisen opiskelijakunnan puheenjohtaja vuonna 2005
Samokin puheenjohtaja vuonna 2006
OTE ry:n puheenjohtaja vuonna 2007
Edustajiston jäsen 2008-2009
Samokin opiskelijakuntien taloutta käsittelevän asiantuntija ryhmän jäsen 2009

Ps. Historiallisen huomiona täytynee vielä todeta että Sosiaali- ja terveysalan yksikössä on olemassa oleva, vaikkakin toimimaton, koulutusalajärjestö. Yhdistys löytyy edelleen yhdistysrekisteristä ja viimeisin rekisterikirjaus on keväältä 2007. Kukahan mahtaa olla se puheenjohtaja jonka jäljiltä yhdistys on jäänyt pöytälaatikkoon?

Päätoimittajalle: En minä pitäisi sitä ajatusta opiskelijan kuvan käyttämistä mahdottoman viisaana. En usko että sitä myöskään toimitus sellaista olisi oikeasti tehnyt. Tuo kuvatekstin päivitys on erinomainen parannus.

Minusta on harmillista että tämä kommentointi keskustelu on nyt mennyt hiukan harhaan. On keskitytty enemmän jutun ja lehden toiminnan kritisointiin kuin itse-asiaan. Samokin lausunto on osuva. Markkinoinnilla paikataan harmillisen usein koulutuksen sisällön, oheispalveluiden tai rakenteellisen tehottomuuden puutteita. Tyhjien lupauksien aiheuttamat väärät odotukset näkyvät opintojen edetessä opintoalan vaihtoina, keskeytyksinä ja huonon opiskelumotivaation aiheuttamana hitaana opintojen etenemisenä. Tosin olen tavannut aikoinaan opiskelija-aktiivin joka nimesi ensimmäiseksi motivaatioksi opiskelijoiden edunajamiseen ryhtymiseseen sen että oli kokenut koulun markkinoinnin sievästi sanoen johtaneen häntä harhaan. Olkoon yhteiskunnallisen aktiivisuuden herääminen vaikka tämän pilven hopeareunus.

Oamkin kampanjoinnissa ei minulla erityistä pahaa verta ole herättänyt monikaan asia. Menneiden vuosien silloisen Raahen yksikön varkostomarkkinoinnin periaatteita noudattanut opiskelijoille suunnattu kampanja jossa opiskelija sai useamman sadan euron palkkion jos hän sai ystävänsä aloittamaan opinnot yksikössä. Asia herätti internetissä kohtuullista huomiota ja aiheutti todennäköisesti yksikölle ja ammattikorkeakoululle enemmän hallaa kuin hyötyä. Viittasitko Eliisa tähän?

Mielenkiintoista tutkivaa journalismia voisi OAMK:n osalta olla laskea joskus yksiköittäin, kampuksittain ja koulutusalottain käytettyjen markkinointivarojen suhde aloituspaikkoihin tai ensisijaisiin hakijamääriin. OAMK:n markkinointia ei ole useinkaan syytetty harhaanjohtavuudesta, mutta on katsottu sen sorsivan tiettyjä toimipisteitä. Suhteessa tähän keskusteluun tilasto olisi mielenkiintoinen.